Löysin tämän ihanan kuvan eilen. Se on sitten päivän ajatus. Nyt menen etsimään energia ja opiskelemaan.

Niin se uusi vuosi sitten tuli, 2012. Tänään sitä ollaan otettu rauhallisesti ja oltu vain. Ja syöty hyvää. Katselin kahta ohjelmaa Nostradamuksesta ja niin myös Maya-kalenterista. Nyt on se vuosi milloin loppu on tulossa. Ja jos sitten loppu on tulossa, niin miksi ihmeessä kysellä ja ajatella mitä tapahtuu seuraavana päivänä tai vuotena.

21 joulukuuta 2012 on luultavasti se tärkeä päivä, mitä me – no ainakin useimmat meistä suurella jännityksellä ja innolla odottelemme. Uutisien ja ohjelmien mukaan, ja niin myös internetin kautta on saatu tietoon että tämä päivä on se viimeinen. Salaperäisiä kalentereita ja muita ennustuksia senko vain satelee. Näin voi vain ennakoida ja asiasta tietää vain jälkeen päin. Mutta kyllä se on kiinnostuttavaa. Itse mietin, miten ihmiset ovat tulleet näihin tuloksiin ja miksi Maya-kalenteri loppuu just 21 joulukuuta 2012? Tuleeko jotain tapahtumaan tai onko uusi aika vain, ilman mitään tapahtumia. No, ei ainakaan sen jännimpiä kuin edellisinä vuosina.

Mutta samalla voi sanoa: Isä yksin tietää. Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.

Here’s an excerpt:

The concert hall at the Syndey Opera House holds 2,700 people. This blog was viewed about 8 300 times in 2011. If it were a concert at Sydney Opera House, it would take about 3 sold-out performances for that many people to see it.

Click here to see the complete report.

Päivät täällä ovat menneet ihan kivasti. Olemme käyneet äitini luona hoitolassa ja siellä se on…enemmän pirtee kuin viime kerralla, mutta kuitenkin ei. Hän kyselee sukulaisia ja tuttavia kaukaa, jopa omasta lapsuudestaan. Heitä en tunne, niin en voi vastata tai kertoa miten heillä menee. Suurin osa on luultavasti yhtä vanhoja kuin hän tai poissa maan päältä. Paras vain vaihtaa puheaihetta tai sanoa että he voivat kyllä kait hyvin. Äitini puhuu ja liikkuu vähän enemmän kuin viimeeksi, mutta jalat eivät vielä pidä ja se syöminen ei suju ilman apua. Mie ja isä ollaan autettu häntä ruoan kanssa ja se toimii ihan kivasti. Maaliskuussa hän sitten saa oman hoitopaikan, mikä on vakituinen. Siiheksi hän on tässä missä hän on nyt. Seuraavan paikan voi sitten tehdä henkilökohtaisemmaksi, toivon mukaan.

Joulun vietin rauhallisesti perheeni kanssa kotona. Ja samalla yritin tehdä viimeiset kurssitehtävät ennen tämän viikon lomaa. Ensi viikolla sitten taas.

Ulkona tuulee niin että ikkunan tutisee. Ja mie menen nyt nukkumaan.

Tällä viikolla sitä ollaan oltu vähän huitti-kuitti. Nuha, kurkku kipeä, yskä, pääsärky, silmätulehdus ja ruumis ihan loppu. En vain minä mutta koko perhe. Sitä ei ole jaksanut oikein tehdä mitään, vaikka sitä tietää että olisi tarvis siivota, pestä pyykkiä, laittaa joulua ja tehdä ruokia jouluksi. Mutta kun ei ole energia niin ei ole. Ja tämän päälle on sitten loppukokeet ja suuret tehtävät mitkä odottelevat. On ihme että edes ehdin ja jaksan tehdä ne ajoissa. Mutta kyllä kait se tästä…

Ulkona satelee lunta. On tullut vähän koko yön aikana. Mutta ois se kivaa jos olisi myös pakkasta. Nyt on vain lötsöä, se lumi. Valkoisaa ja piristävää se on, mutta lötsöä.

Viime kurssin osa on valmis ja sain todistukset eilen, itsenäisyyspäivänä vielä. Sain Väl Godkänd. Hyvin hyväksytty tai miten sen voisi kääntää. A tai vaikka 10, jos siellä Suomessa vielä on numerotodistukset. Täällä ei ole. Kaikki on vain kirjaimia. Jopa on aloitettu vaihtaa ruotsalaiset kirjaimet niihin amerikkalaisiin, A-F. No, viis veisaa – olen ainakin onnellinen että kurssi meni hyvin ja sain hyvät todistukset.

Nyt silmät lunkkuaa. Keskellä iltapäivää. Vanha tiskirätti, juu.

Tässä on vähän kuvia, otettu ennen tätä talvista aikaa mikä nyt on.

Mutta yksi päivä kun me mentiin käymään äidin luona hoitolassa niin siellä oli hoitajia ja ambulanssi oli tulossa. He kertoivat että äiti ei ole syönyt, ei juonut, ei liikkunut ja eikä he saaneet häneen kontaktia. Heille tuli hätä ja niin myös meille. Sairaalaan sitä vietiin ja lääkäri tutki. Monesti sitä ajatteli että onko se elämän loppu tämmöistä. Samalla kun me pidettiin silmällä äidin hengitystä ja vointia, niin se lääkäri tuli ja kertoi että jos näin käy uudestaan niin ei tehdä hengenpelastusjuttuja. Kuulin itseni selittävän asian isälleni ja sitten me vastattiin että se on ok. Samalla ajattelin että ei se ole ok. Kuka minä, isä ja lääkäri ollaan ja onko se meidän päätös? Halusin vain huutaa ei, ei, ei!! Sitä vain ajatteli että minkä ihmeen päätöksen olemme nyt ottaneet. Huoneessa oleva hiljaisuus oli kova ja kuulin vain lääkärin äänen, vaikka hän ei enää ollut huoneessa, että näin on parempi. Se koski, se tuntui kummalliselta…

Siinä me oltiin ja vahdittiin äidin kehää. Hengitys oli joskus niin raskasta että sitä luuli että loppu oli tullut. Kauhea tunne. Sairaalassa hän sai apua ja nyt viikon jälkeen hän on hoitolassa taas. Sydän, keuhkot ja muut sairaukset tekivät että äiti ei voinut niin hyvin. Nyt hän on kunnossa, ei hyvin, mutta ei huonosti. Isäni ei jaksa olla yksinhoitaja ja on pyytänyt apua vähän enemmän. Päätös on tehty että äiti saa hoitolapaikan mutta isä voi käydä siellä silloin kun haluaa ja hän voi hakea äidin kotiin tai ulos, jos he haluavat.

Kuka luuli että asiat muuttuisi tähän. Ei kukaan. Olen ainakin hyvilläni siitä että saan tukea perheeltäni ja lähiystäviltä. Miten tässä muuten menis. Ja tänään oli rauhallista olla kirkossa ja nauttia adventtiajasta. Ja oli myös ihanaa käydä katsomassa kun vanhin tytär tanssi. Heillä oli tanssinäytelmä tänään ja nuorin tytär haluaa alkaa ensi vuonna.

Elämä jatkuu ja joulu lähentyy…