Ihme väsymys

Pitäisi mennä nukkumaan mutta ei ole siihen edes energiaa. Aamuisin sitä kuulee miten kello soi, soi, soi ja soi. Ei mikään ruumiin osa edes yritä nousta ylös tai kertoa muille osille että ”hei, kello soi – ylös nyt niin ei tarvitse hosua!” Mutta ei. Mitään ei tapahdu. Sitä haluaa vain pitää silmät kiinni ja kölliä vähän vielä. Ja päivällä sitä on sitten enemmän väsynyt, mutta kun ilta tulee niin – huhuu, sitä ollaan pirteitä kuin kaiken metsän peipot. No, rytmi on kait sekaisin.

Ja mitäs sitä on tehty viime aikoina? Ei mitään ja kaikkea. Kävimme anopin ja mökin luona silloin kuin tytöillä oli syksyloma. Sitä on opiskeltu, oltu tallilla ja työskennelty rippikoululaisten kanssa. Ja sitten sitä on katseltu pari elokuvaa. Näin anopin luona yhden Brosnan-elokuvan, ”Butterfly on a wheel”. Sitä sanotaan että Brosnan itse rysähytti auton parkkipaikalla ja että se ei ollut mikään stuntman. Elokuva oli ihan mukava mutta loppu oli semmoinen ”oi-en-olisi-ajatellut-että-se-näin-loppui”. Sitten sitä nähtiin myös joku ihmeen komedia, missä yksi äiti yritti löytää tyttärelleen miehen. Oli kuin sijattu tyhmiin tilanteisiin. En muista yhtään mikä elokuvan nimi oli. Ei kait tehnyt sen kummempaa vaikutusta minuun. Ja yksi aamu katselin silmät ristissä elokuvan ”The Swan” vuodelta 1956. Tunnistin miehen kuka oli elokuvassa professori ja mietin kauan että missä olen hänet nähnyt. Oli pakko etsiä – siis googlata. Ja silloin loksahti. Se oli Louis Jourdan, myös tunnettu elokuvasta Octopussy vuodelta 1983 missä hän näytteli Kamal Khania. Se oli vähän upeaa!

Ja lunta on tullut ja se on myös sulanut pois. Saa nähdä milloin se suuri lumipyry tulee.

No, eiköhän pitäisi mennä nukkumaan. Öitä.