
Viimeiset löpinät
12 lokakuu, 2009
Istun tässä ja kuuntelen musaa, vaikka pitäisi tiskata ja laittaa puhtaat pyykit laatikkoon. Mutta sen voin tehdä sitten joskus muulloin. Olen myös miettinyt mitä tehdä tulevaisuuden kanssa, mitä kursseja lukea ja mitä ei. Onneksi sain aikaa lisää joulukuuhun asti miettiä mitä tehdä kurssien kanssa. Olen nimittäin ohjelmakurssioppilas, tai miksi sitä voisi kutsua. Silloin saan lisää aikaa eikä tarvitse hosuta nyt tällä viikolla. Voin miettiä vähän lisää.
Lauantaina oli Maailman Lasten konsertti Noran kirkossa. Meidän tytöt olivat laulamassa ja minä olin todella ylpeä. Istuin kirkonpenkillä ja katselin ja joskus jopa laulelin mukana. Sanoin heille ennen konserttia että senko vain laulatte kunnolla, kerran teillä on lauluäänet. Ja niin he tekivät. Oli todella kaunista. Pappi piti pienen hartaushetken ja sitten me saatiin mennä ulos katsomaan kynttilöitä. Luulin ensiksi että kirkon rappusilla olisi pari kynttilää, mutta sain melkein uskonnollisen elämyksen kun näin että koko kirkon ympäri oli kynttilöitä. Todella kaunista.
Täällä on ollut kylmää, etenkin öisin ja aamuin. On aika etsiä lämmin takki, lapaset ja myssy komerosta. Mutta ei ole tullut lunta vielä. Mutta kuka tietää milloin se lumi tulee. Pari vuotta sitten, vaikka se oli mökillä, lumi tuli 19 lokakuuta.
Ja sitten sitä ollaan vuosi vanhempia. 38 vuotta. En voi uskoa! Mihin vuodet noin vain ovat menneet ja miksi tunnen itseni joskus olevani 23 vuotta?!
Hyvää uutta viikkoa sinulle!



