Eilinen päivä oli aurinkoinen ja hikinen. Onneksi kivikirkko oli viileä, siinä suhteessa. Olimme kirkossa noin 40 minuuttia ennen hautajaisten alkua. Katselimme kukkasia, arkkua ja kävimme istumaan meidän paikalle. Hiljaisuus oli täydellinen. Kello 13.00 löi kirkon kellot ja sen jälkeen kanttori soitteli kappaleen ”Amazing Grace”. Kyyneleet vain valuivat. Pappi piti lyhyen alkupuheen, virsiä laulettiin ja raamatusta luettiin osia mitkä sopivat apin persoonallisuuteen. ”Isä meidän” luettiin ja lopuksi solisti lauloi yhden virren. Sen jälkeen kantajat kantoivat ulos arkun, laskivat arkun maahan. Anoppi heitti kukkasen ja kiitti ajasta, 64 vuotta, mieheni kiitti isän avusta ja tytöt heittivät kukkasensa. Minä tein samoin ja sanoin että me tavataan joskus taas.
Pappi piti pienen puheen ja sen jälkeen me kävelimme seurakuntatalolle syömään, juomaan ja keskustelemaan. Pappi luki suruvalitukset. Tämän jälkeen olimme valmiit ja lähdimme kotiin huokaisemaan. Helpotus tuli. Nyt arki voi tulla ja sitä voi rauhassa olla surullinen ja sen jälkeen voimme hymyillen ajatella appia.
Kuvassa meidän pappi luovuttaa apin.
