Arkisto huhtikuu, 2008

Which Austen heroine are you?
29 huhtikuu, 2008
Sunnuntai
27 huhtikuu, 2008Kävimme kirkossa tänään pitkästä aikaan. Oli messut ja ehtoollinen. Olen aina ollut sitä mieltä että kun on messut niin se kestää niin ikuisen kauan, mutta tällä kertaan en edes ehtinyt ajatella mitään suurempia juttuja kun pappa sanoi: Menkää rauhassa ja palvelkaa toisiaan.
Äitini voi aika hyvin, vaikka hän sanoo että se koskee kun hän kävelee ja seisoo. Tiistaina on sitten suunniteltu että hän pääsee kotiin mutta hän tekee välilaskun Angeredin vanhuushoitolassa missä hän sitten saa apua oppimaan kävelemään turvallisesti ja sitten kun hän tulee kotiin niin avustajat tulevat pari kertaa päivässä.
Ulkona on pilvistä. Viikko mikä meni on ollut ihanan lämmin ja aurinkoinen. Kevät on tullut. Ostelin siemeniä, Maariankello ja Maloppi. Istuttelen ne ensi viikon aikana.
Nyt menen tekemään iltamuonaa.

Hoitosuunnitelma
24 huhtikuu, 2008Just nyt on hoitosuunnitelma menossa. Äitini ei ole oikein virkistynyt leikkauksen jälkeen. Hän on kyllä hyvässä voinnissa mutta kun on kyse kävelemisestä ja seisomisesta niin siitä ei tule oikein mitään. Hän valittaa että koskee ja että kummatkin (!) jalat tuntuu jäykältä.
Saa nähdä mitä tämän päivän suunnittelu tuo. Toivoisin, vaikka en halua, että äitini saisi tehdä välilaskun johonkin hoitolaan niin että hän saisi aikaa parantua, löytäisi rohkeuden kävellä ja seisoa. Minulla on ajatus matkata heille käymään sitten kun äiti pääsee kotiin.
Muuten täällä menee ihan ok. Olen siivonnut tänään. Ulkona paistelee aurinko ja taivas on sininen. Näin jopa kaksi västäräkkiä! Kesä on tulossa!

Terveiset…
20 huhtikuu, 2008…Sunnersta Herrgårdista. Olemme olleet täällä pyhän yli kerran miehelläni on ollut kokouksia. Itse olen muksujen kanssa nauttinut luonnosta ja hyvistä ruoka-hetkistä. Viimeinen kokous on menossa, muksut leikkivät ulkona ja minä ajattelin vain laittaa pienet terveiset.
Äitini voi suht´kohti hyvin. Leikkaus meni ihan kivasti ja eilen he yrittivät saada äitiä edes seisomaan vähän jalan kanssa, mutta siitä ei tullut oikein mitään. Hän joutuu olemaan sairaalassa noin 10 päivää ja sitten on aika tehdä uusi hoitosuunnitelma. Saa nähdä miten sen jälkeen menee.
Nyt ajattelin työskennellä koulutehtävien kanssa. Hyvää sunnuntaita!

Murtuma
17 huhtikuu, 2008Isäni soitti noin tunti sitten. Hän oli kotona. Hän kertoi että äidillä on leikkaus huomenna. Soittelin sitten sairaalaan ja kyselin miten asiat ovat. Lonkkamurtuma ja se paikataan ruuvilla ja levyllä. Sitten on hoitosuunnitelma noin kahden viikon parantumisen jälkeen.
Hoitaja lupasi hoidella äitini kunnolla ja sanoi että jos on jotain niin senko vain soittelee. Isäni menee huomenna katselemaan iltapäivällä.
Ei voi muuta tehdä kuin toivoa että kaikki menee hyvin ja että se “sitkeä kuin Nissisen kissa” osa äidissäni tulee esille.

Äiti sairaalassa taas.
17 huhtikuu, 2008Isäni soitti noin kaksi tuntia sitten ja kertoi että äiti on taas sairaalassa. Hän kaatui, löi päänsä oveen ja satutti lonkkansa, niin ettei pystynyt seisomaan kunnolla sen puoleisella jalalla. Hän on nyt sairaalassa tutkinnossa. Kotihoitaja auttoi heidät sairaalaan ja saa nähdä mitä on tapahtunut. Ei kuulostanut hyvältä että hän ei pystynyt seisomaan kunnolla ja tueta toiseen jalkaan.
Aina jotain.

What art movement are you?
17 huhtikuu, 2008| You Are Impressionism |
|
You think the world is quite beautiful, especially if you look at it in new and interesting ways. You tend to focus on color and movement in art. For you, seeing the big picture is much more important than recording every little detail. You can find inspiration anywhere… especially from nature. |

Elossa ollaan!
15 huhtikuu, 2008On ollut vain täysi häkä koulun kanssa. Joko olen istunut tässä tietokoneen ääressä kirjoittamassa tai sitten olen ollut sohvanurkassa lukemassa. Siihen ne päivät ovat menneet.
Kaikki on ihan kivasti – niin myös vanhempieni luona. Äitini oli käynyt parturissa vaikka vapisevat jalat eivät oikein kantaneet, mutta isäni tukena niin hyvin se meni. Kun puhelin hänen kanssa samana päivänä niin hän oli todella hyvällä tuulella ja jopa muistikin oli ihan kuin kunnossa. Tuntui kivalta vaikka tiedän että se oli vain sen päivän pieni hetki milloin hän oli ok. Voi vain mennä pari minuuttia sen puhelun jälkeen niin asia oli muu.
Kevät on tullut. Viimeinen lumi tuli viikko sitten ja sen jälkeen on ollut aurinkoista ja lämpimämpää. Linnut ovat laulelleet ja avasin jopa ikkunan niin että tulisi ihanaa kevätilmaa sisälle.
Tuoksui niin hyvälle!

Miss Potter!
9 huhtikuu, 2008
Joka kokeen jälkeen haluan itse, ihan yksin, katsella elokuvan. Tällä kertaan katselin Miss Potter-elokuvan. Tämä leffa kertoo lastenkirjailijan Miss Beatrix Potterin elämän käännekohdista.
On 1900-luvun alku ja Beatrix Potter sai vihdoin julkaistuun kirjan Petteri kaniinista. Moni ennen oli hylännyt tämän niin sanotun lapsellisen kirjan. Kuka ihmeessä haluaa lukea sinitakkisesta pupusta?
Elokuva on todella pehmeä ja kuvaa Potterin elämän tunteikkaasti ja todella värikkäästi. Onnistuminen ja tragedia vaihtelevat paikkaa, mutta loppu on todella semmoinen että sitä vain huokaisee helpotuksesta. Todella ”feel-good!”.
Jos itse olet semmoinen ihmistyyppi että rakastat kauniita maisemia ja hupsuja piirustuksia mitkä saavat pieniä eläviä hetkiä niin katso tämä elokuva.
Minä olen semmoinen – sinitakkinen pupu on todella olemassa!

Kotona…
4 huhtikuu, 2008…ollaan oltu ja matkakin meni ihan kivasti. Tämä viikko on mennyt kouluntehtäviin. Istun nyt ja yritän saada viimeiset kysymykset valmiiksi kokeessa kun se pitää olla valmis huomenna, viimeistään 23.55. Kohta menen kyllä nukkumaan ja teen ne mitä en ehdi nyt huomenna.
Viikon sää on ollut ihana. Aurinkoista, sininen taivas ja lämmin tuuli. Ei voi muuta tehdä kun nauttia.
Tänään kun kävin hakemassa tytöt koulusta, niin pienin tyttö seisoi onnellisena koulun ulkopuolella. Hän oli voittanut kirjan 1X2-kilpailussa tänään. Koulussa oli ollut “Kirjan Päivä” ja kysymykset olivat olleet perustettu niihin kirjoihin mitä he olivat lukeneet koulussa viime aikoina. Hänellä oli kaikki oikein – 10/10. Isoin tyttö oli saanut 8/10 ja oli onnellinen siitä. Palkinnoksi pienin oli saanut valita yhden kirjan ja hän otti Peppi Pitkätossu kirjan vuodelta 1946 ja kirjan kannessa lukee että hän on voittanut kirjan!
Ei voi muuta sanoa että äiti on ylpeä!





