
101 asiaa
101 asiaa minusta!
1. Nimeni on Niina Pauliina Hoffstedt.
2. Olen syntynyt Lappeenrannassa 11 lokakuuta 1971
3. Muutin Ruotsiin kun olin 6 kuukautta.
4. Lapsena halusin olla eläinlääkäri.
5. Sitten halusin olla arkkitehti ja koulutin itseni rakennusinsinööriksi.
6. Sen jälkeen halusin olla astrofyysikko ja arkeologi.
7. Tänään haluan olla pappi.
8. Luen teologiaa.
9. Tapasin Sven-Gunnarin vuonna 1993.
10. Menimme kihloihin jouluna 1994.
11. Minulla on ollut sokeritauti vuodesta 1997 asti.
12. Ensimmäinen lapsi, Emma-Louise, syntyi helmikuussa 2000.
13. Toinen lapsi, Anna-Cornelia, syntyi maaliskuussa 2002.
14. Olen koti-äiti.
15. Tykkään kirjeistä ja minulla on 44 kirjeystävää.
16. Possut ovat ihania.
17. Katselen C.S.I Miami, C.S.I and C.S.I NY
18. Ja niin myös James Bondia ja Sir Connery on parhain.
19. Minulla on vihreät silmät.
20. Hiukset olivat punaiset kun synnyin.
21. Teini-ikäisenä olin vaaleantukkainen.
22. Oikeastaan hiukset ovat vaalean ruskeat.
23. Olen naimisissa parhaimman ystäväni kanssa.
24. Uskon keijuihin.
25. Uskon enkeleihin.
26. Uskon Jumalaan
27. Uskon myös että ihminen voi valita oman uskontonsa.
28. Tiede ja uskonto voivat mennä käsi kädessä.
29. Olen 172 cm pitkä
30. Pelkään hämähäkkejä, suuria ja pieniä.
31. En pidä pimeästä kerran en näe mitään.
31. Luen mielellään kirjoja.
32. Sormusten Herra on suosikkini.
33. Anne Geddes on ihana valokuvaaja.
34. Diddl on söpö
35. Minulla on yksi veli ja kaksi siskoa äitini ensimmäisestä avioliitosta.
36. Omistin kerran koiran. Hänen nimi oli Ruff.
37. Minulla on ollut silmälasit 7 ikäisestä lähtien.
38. Nukun mielellään pitkään aamulla.
39. Luultavasti sen takia kun istun pitkään illalla ylhäällä.
40. Lempikausi on syksy.
41. Syksyn värit ovat ihanat.
42. Tykkään suklaasta.
43. Ja niin myös elokuvasta Chocolat
44. Tykkään kalasta, lohi ja kampela
45. Kerään Cherished Teddies
46. Kerään postimerkkejä.
47. Ja niin myös postikortteja.
48. Minulla on Nici Lammas, pehmolelu, sängyssäni.
49. Lempivärit ovat keltainen ja vaaleanpunainen.
50. Olen romanttinen.
51. Kuuntelen Depeche Mode, Travis, U2 ja Celine Dion
52. Ja niin myös Madonna, P.O.D ja Linkin´Park
53. Kauhukuvat ovat ihania.
54. Syön mielelläni pastaa ja kebabia.
55. Näen mielelläni maailman autonikkunasta.
56. Olen ollut Bulgariassa, Saksassa, Tanskassa, Norjassa, Suomessa.
57. Ja Ruotsissa myös.
58. Ylpeä Isän tyttö.
59. Rakastan lapsia.
60. Joskus tuntuu siltä että olen huolissaan kaikkien maailman ongelmista.
61. Tai niinkuin mieheni sanoo:
Niina – eläinten ystävä, köyhien ystävä ja niin edelleen.
62. Olen tee-hupsu. Vähintään kuppi päivässä.
63. Valokuvailen kaikkea.
64. Lempiautot ovat Volkswagen Beetle ja PT Cruiser
65. Haluaisin matkata Egyptiin ja Afrikkaan.
66. Minulla on hullu huumori.
67. Olen allerginen kirsikalle.
68. Puhun suomea.
69. Puhun ruotsia.
70. Ja niin myös englantia.
71. Olen vastaan sotaa – kuka ei nyt ole?
72. Inhoan siivota toisten jälkiä.
73. Olen hyvä äiti, mielestäni
74. Ja niin myös hyvä vaimo
75. Mutta on minulla huonoja päiviä myös.
76. En käytä meikkiä.
77. Rakastan syntymäpäiviä.
78. Olen ujo alussa mutta sitten…!!
79. Olen Vaaka
80. Rakastan shoppailua.
81. Olen oikeakäteinen
82. Otan mielelläni vaahtokylvyn kynttilänvalossa.
83. Laulan huonosti
84. Unelmoin usein.
85. Tietokoneet ovat ihania jos ne tekevät niinkuin minä haluan.
86. Lempinumero on 4
87. Haluan joskus olla rauhassa.
88. Pitäisi laihtua.
89. Rakastan luontoa.
90. Ja niin myös Harry Potteria
91. Ja ukkosta.
92. Ja mökillä olemista.
93. Meri tuo vapaan tunteen.
94. Maalaan mielelläni.
95. Mutta en niin kuin tietokoneen avulla…
96. Kunnioita minua niin minä kunnioitan sinua.
97. Pälisen joskus liikaa.
98. Teen mielelläni kotisivuja.
99. Tämä oli huh-huh-juttu.
100. Mutta pärjäsin.
101. Kertoa itsestänsä 101 asiaa oli haaste ja minä pidän haasteista!



