Uusi viikko menossa…

Ja tammikuu on jo kohta loppu. On todella ihme miten tämä aika vain rientää. En sitten tiedä mikä on, mutta väsy vaivaa. On ollut näin pitempään ja olen jopa epäillyt että on taas raudanpuude. Mutta en ole kalpea ja muuten väritön, se on vain se ärsyttävä väsymyys. Luultavasti pimeä aikakausi ja lyhyet valohetket tekevät omansa. Ja sitten ne syksyn tapahtumat. No, olemme menossa kevättä päin, niin kyllä se siitä!

Löysin tämän ihanan kuvan eilen. Se on sitten päivän ajatus. Nyt menen etsimään energia ja opiskelemaan.

2012!

Niin se uusi vuosi sitten tuli, 2012. Tänään sitä ollaan otettu rauhallisesti ja oltu vain. Ja syöty hyvää. Katselin kahta ohjelmaa Nostradamuksesta ja niin myös Maya-kalenterista. Nyt on se vuosi milloin loppu on tulossa. Ja jos sitten loppu on tulossa, niin miksi ihmeessä kysellä ja ajatella mitä tapahtuu seuraavana päivänä tai vuotena.

21 joulukuuta 2012 on luultavasti se tärkeä päivä, mitä me – no ainakin useimmat meistä suurella jännityksellä ja innolla odottelemme. Uutisien ja ohjelmien mukaan, ja niin myös internetin kautta on saatu tietoon että tämä päivä on se viimeinen. Salaperäisiä kalentereita ja muita ennustuksia senko vain satelee. Näin voi vain ennakoida ja asiasta tietää vain jälkeen päin. Mutta kyllä se on kiinnostuttavaa. Itse mietin, miten ihmiset ovat tulleet näihin tuloksiin ja miksi Maya-kalenteri loppuu just 21 joulukuuta 2012? Tuleeko jotain tapahtumaan tai onko uusi aika vain, ilman mitään tapahtumia. No, ei ainakaan sen jännimpiä kuin edellisinä vuosina.

Mutta samalla voi sanoa: Isä yksin tietää. Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.

2011 in review

The WordPress.com stats helper monkeys prepared a 2011 annual report for this blog.

Here’s an excerpt:

The concert hall at the Syndey Opera House holds 2,700 people. This blog was viewed about 8 300 times in 2011. If it were a concert at Sydney Opera House, it would take about 3 sold-out performances for that many people to see it.

Click here to see the complete report.

Kello…

…on keskellä yötä ja mie istun tässä omani sängyn päällä, lapsuuskodissani. Olen nämä välipäivät kotona vanhempieni luona. Samalla muu perheeni matkasi anopin luo pariksi päiväksi. Tulin tänne eilen vaikka oli vähän epävarmaa kaiken tuulen ja myrskyn takia. Matka meni hyvin ja juna piti aikansa. Saa nähdä miten kotimatka menee kun he lupaavat uutta myrskyä ja lumipyryjä.

Päivät täällä ovat menneet ihan kivasti. Olemme käyneet äitini luona hoitolassa ja siellä se on…enemmän pirtee kuin viime kerralla, mutta kuitenkin ei. Hän kyselee sukulaisia ja tuttavia kaukaa, jopa omasta lapsuudestaan. Heitä en tunne, niin en voi vastata tai kertoa miten heillä menee. Suurin osa on luultavasti yhtä vanhoja kuin hän tai poissa maan päältä. Paras vain vaihtaa puheaihetta tai sanoa että he voivat kyllä kait hyvin. Äitini puhuu ja liikkuu vähän enemmän kuin viimeeksi, mutta jalat eivät vielä pidä ja se syöminen ei suju ilman apua. Mie ja isä ollaan autettu häntä ruoan kanssa ja se toimii ihan kivasti. Maaliskuussa hän sitten saa oman hoitopaikan, mikä on vakituinen. Siiheksi hän on tässä missä hän on nyt. Seuraavan paikan voi sitten tehdä henkilökohtaisemmaksi, toivon mukaan.

Joulun vietin rauhallisesti perheeni kanssa kotona. Ja samalla yritin tehdä viimeiset kurssitehtävät ennen tämän viikon lomaa. Ensi viikolla sitten taas.

Ulkona tuulee niin että ikkunan tutisee. Ja mie menen nyt nukkumaan.

Elämä tiskirättinä!

Ja vielä vanhana semmoisena!

Tällä viikolla sitä ollaan oltu vähän huitti-kuitti. Nuha, kurkku kipeä, yskä, pääsärky, silmätulehdus ja ruumis ihan loppu. En vain minä mutta koko perhe. Sitä ei ole jaksanut oikein tehdä mitään, vaikka sitä tietää että olisi tarvis siivota, pestä pyykkiä, laittaa joulua ja tehdä ruokia jouluksi. Mutta kun ei ole energia niin ei ole. Ja tämän päälle on sitten loppukokeet ja suuret tehtävät mitkä odottelevat. On ihme että edes ehdin ja jaksan tehdä ne ajoissa. Mutta kyllä kait se tästä…

Ulkona satelee lunta. On tullut vähän koko yön aikana. Mutta ois se kivaa jos olisi myös pakkasta. Nyt on vain lötsöä, se lumi. Valkoisaa ja piristävää se on, mutta lötsöä.

Viime kurssin osa on valmis ja sain todistukset eilen, itsenäisyyspäivänä vielä. Sain Väl Godkänd. Hyvin hyväksytty tai miten sen voisi kääntää. A tai vaikka 10, jos siellä Suomessa vielä on numerotodistukset. Täällä ei ole. Kaikki on vain kirjaimia. Jopa on aloitettu vaihtaa ruotsalaiset kirjaimet niihin amerikkalaisiin, A-F. No, viis veisaa – olen ainakin onnellinen että kurssi meni hyvin ja sain hyvät todistukset.

Nyt silmät lunkkuaa. Keskellä iltapäivää. Vanha tiskirätti, juu.

Esther – vähän kuvia.

Tässä on vähän kuvia, otettu ennen tätä talvista aikaa mikä nyt on.

Onpa ollut viikot…

Niin ne viikot ovat menneet. Ja nyt on jo joulukuu lähentelemässä, ensimmäinen adventti oli eilen. Viime viikon aikana tai oikeastaan viime viikkojen aikana on ollut paljon tekemistä ja ajattelemista. Äitini sai aivoverenkiertohäiriön ja sen jälkeen hän on ollut sairaalassa, hoitolassa ja sitten taas uudestaan sairaalassa kun sydän ja keuhkot eivät toimineet niin kuin piti. Olin silloin heillä käymässä. Oli ajatus hoitaa isän kanssa asioita mitä hän ei ole ehtinyt tekemään kun on ollut yksinhoitaja. Kävimme myös monesti äidin luona ja kyllä sitä huomasi suuren eron viime kerrasta. Vaikka hän oli paremmassa kunnossa mitä itse epäilin, niin hän ei voinut hyvin. Puhe, liikkuminen, syöminen ja myös hengittäminen teki työtä. Mutta sanoi pieni äiti että kaikki oli hyvin, niin hyvin kuin voi olla.

Mutta yksi päivä kun me mentiin käymään äidin luona hoitolassa niin siellä oli hoitajia ja ambulanssi oli tulossa. He kertoivat että äiti ei ole syönyt, ei juonut, ei liikkunut ja eikä he saaneet häneen kontaktia. Heille tuli hätä ja niin myös meille. Sairaalaan sitä vietiin ja lääkäri tutki. Monesti sitä ajatteli että onko se elämän loppu tämmöistä. Samalla kun me pidettiin silmällä äidin hengitystä ja vointia, niin se lääkäri tuli ja kertoi että jos näin käy uudestaan niin ei tehdä hengenpelastusjuttuja. Kuulin itseni selittävän asian isälleni ja sitten me vastattiin että se on ok. Samalla ajattelin että ei se ole ok. Kuka minä, isä ja lääkäri ollaan ja onko se meidän päätös? Halusin vain huutaa ei, ei, ei!! Sitä vain ajatteli että minkä ihmeen päätöksen olemme nyt ottaneet. Huoneessa oleva hiljaisuus oli kova ja kuulin vain lääkärin äänen, vaikka hän ei enää ollut huoneessa, että näin on parempi. Se koski, se tuntui kummalliselta…

Siinä me oltiin ja vahdittiin äidin kehää. Hengitys oli joskus niin raskasta että sitä luuli että loppu oli tullut. Kauhea tunne. Sairaalassa hän sai apua ja nyt viikon jälkeen hän on hoitolassa taas. Sydän, keuhkot ja muut sairaukset tekivät että äiti ei voinut niin hyvin. Nyt hän on kunnossa, ei hyvin, mutta ei huonosti. Isäni ei jaksa olla yksinhoitaja ja on pyytänyt apua vähän enemmän. Päätös on tehty että äiti saa hoitolapaikan mutta isä voi käydä siellä silloin kun haluaa ja hän voi hakea äidin kotiin tai ulos, jos he haluavat.

Kuka luuli että asiat muuttuisi tähän. Ei kukaan. Olen ainakin hyvilläni siitä että saan tukea perheeltäni ja lähiystäviltä. Miten tässä muuten menis. Ja tänään oli rauhallista olla kirkossa ja nauttia adventtiajasta. Ja oli myös ihanaa käydä katsomassa kun vanhin tytär tanssi. Heillä oli tanssinäytelmä tänään ja nuorin tytär haluaa alkaa ensi vuonna.

Elämä jatkuu ja joulu lähentyy…

Vähän uutta

Isäni soitti aikaisemmin tänään ja hän oli käynyt äidin luona sairaalassa. Asiat olisivat voineet olla vähän paremmin. Pari päivää sitten äitini oli vähän käynissä ja jopa puhui, mutta nyt oli kuume ja luultavasti myös sydänvika iskenyt ja sitten vielä hengitysvaikeuksia. Hän vain lojui sängyssä ja rohisi. Isäni sanoi että se ei tuntunut oikein mukavalta ja hän alkaa olla vähän huolissaan miten tässä käy. Voin ymmärtää hänet ja toivon että se on vain kuume mikä tekee omansa. Tiedän kyllä että nyt isäni tarvitsee enemmän tukea ja turvaa kun äiti tulee kotiin. Ei hän yksin jaksa. Niin, jos äiti tulee kotiin. Hoitajat ovat jo puhuneet hoitopaikasta. On jopa olemassa suomalainen semmoinen, ihan lähettyvillä, nimeltään Rauhala.

Muuten viikko on mennyt opiskeluun. Vietin myös syntymäpäiväni parisen viikkoa sitten. Ihan rauhallisesti sitä jätettiin 30-jotain taakse ja nyt sitä ollaan 40-jotain. Kävimme syömässä Maria Lang Restaurangissa. Hyvää oli. Tuli lahjoja, kortteja ja muita tervehdyksiä. Kiitos vain. Ja seuraavana päivänä tuli sitten ukkosta. Olin vähän ihmeissäni kun taivaalla välähti ja jyrinä tuli perässä. Lokakuussa.

Uusi viikko on menossa ja kohta on tyttöjen syksyloma. Ja ei ole kuin pari kuukautta jouluun.

Äiti sairaalassa

Aamulla isäni soitti ja kuulin heti äänestä että jotain oli tapahtunut. Hän kertoi että äiti oli ollut ihan normaali ja puhelias illalla, eilein siis, mutta nyt tänä aamulla hän ei ollut oma itsensä. Hän oli vain. Ei sanonut mitään, ei vastannut ja ei reagoinut ollenkaan mihinkään. Isäni ei saanut minkäänlaista kontaktia häneen. Apualaiset tulivat heille aika heti ja aamupäivästä astin he ovat olleet sairaalassa. Viimeeksi soittelin lounaan aikoihin ja silloin he odottelivat lääkäriä ja hänen tietoja. Saa nähdä mikä on vikana. Isä lupasi soittaa. Luultavasti se dementti tekee omansa ja nyt on sitten seuraavan askeleen aika.

Samalla kun sitä on odoteltu tietoja niin olen seurannut vanhan mummon kohtaloa. 91-vuotias mummo nimeltään Ganna on dementti, sairas ja Ruotsiin maahanmuuttaja. Hänen perhe asuu täällä – lapsenlapsi ja hänen perhe. Maahanmuuttovirasto on sitä mieltä että syytä ei ole pitää Gannaa Ruotsissa ja haluavat laittaa hänet takaisin Ukrainaan. Siellä hänellä ei ole sukulaisia, tuttavia ja vain lentokonematka voi olla vaarallinen hänelle, kerran dementti tekee sen että hän voi hermostua, huolestua ja tätä sydän ei kestä. Minusta tämä oli todelle kauheaa. Moni liikuttui tapahtumasta ja teki sen mitä pystyi omalla tavallaan. Twitter, blogit, uutiset, facebook oli täynnä heitä ketkä halusivat että Ganna saa jäädä. Ja niin myös Arlandan lentokenttä pari tuntia ennen koneen lähtoä. Parisen tuntia sitten tuli tiedoitus että Ganna saa jäädä. Maahanmuuttovirasto, jääverineen, ovat luvanneet katsoa asiaa vielä kerran.

Tiedän itse että äitini ei voi lähteä mihinkään matkalle kerran hän huolestuu. Ja tiedän myös sen että en voi viedä perhettäni heille, kerran tämä on myös huolestuttavaa. Niin mitä ei matka tekisi tälle Gannalle?

Toivottavasti uusi päätös on parempi, että Ganna saa jäädä.

Se oli se.

Viikko on loppupäässä ja uusi on tulossa. Tämä viikko mikä meni oli täynnä opiskelua, mietiskelyä ja touhua. Viikko meni todella nopeaa.  Opiskelu on ollut suurin tehtävä ja kyllä on ollut lukemista. Kolme kirjaa, monta tehtävää ja sitten vielä kaikki ne luokkakavereitten tekemät tehtävät. Mutta päivä kerrallaan sitä ollaan otettu ja tehty se mitä jaksaa. Kuhan on kaikki valmiina aina sunnuntaina.

Muuten olen sitten miettinyt äitiäni ja hänen dementtisairausta. Asiat ovat pahentuneet ja luulen kyllä että kohta on aika, tai oikeastaan on ollut aika jo pitkään, tehdä jotain. Hoitolaan tai enemmän apua isälleni. Hän on ravannut viime aikoina sairaalassa. Viimeksi sen takia että olkapää oli kipeä. Ei sitä edes pystynyt koskemaan. Kohta tulee sitten lääkäriltä uusi kutsu ja he tekevät suuremman tutkinnan. Lääkäri epäili että se voi olla joku hermojuttu. Kyllä se monen vuoden työ Volvolla ja sitten monet painavat nostot kotona kun hän hoitaa äitiä voi tehdä että hermot ja niin myös kipuhermot reistailee. No, saa nähdä mitä seuraava tutkinto tuo. Äidillä on ollut vaikeuksia muistin kanssa vuodesta 2002 ja pahin alkoi sitten 2007. Ja joskus ärsyttää kun ne lääkärit kenen kanssa puhuin eivät oikein uskoneet että se olisi demenssi, niin kuin isä ja minä epäiltiin. Kuka tavallinen voi luulla semmoista kun ei lääkäri, kuka tietää kaiken, ei luule. Jotkut jopa nauroivat. Mutta jos kokeet eivät näyttäneet mitään, niin…mutta me lähimmäiset näettiin miten hän muuttui. Ja nyt sitä sitten huomaa ketkä ovat paikanpäällä…moni sukulaisista ei soittele, ei käy, ei kirjoittele…

Kävin sokeritautilääkärin luona viime viikolla. Asiat olivat hyvin mutta voisivat olla paremmin. Joulukuussa menen hoitajan luo täällä lähihoitolassa katsomassa jos sokeri on muuttunut paremmaksi ja jos se mitä me päättettiin tehoaa. Läskit kuriin ja niin edelleen. Seuraavana päivänä, lääkärin jälkeen, minulla oli todella kova päänsärky. Meinasin tulla hupsuksi. Halusin vain olla pimeässä ja hiljaisessa huoneessa. Mutta ei pystynyt tehdä sitä kerran oli opiskelua, kaupassa käymistä ja leipomista listalla. Mutta kyllä se siitä meni ja sammuin kuin saunalyhty illalla.

Huomenna on uusi viikko. Saa nähdä mitä se tuo.